HOPIAVUORI, OTSONMÄKI

Käänsin aamupäivästä Audin Hopiavuoren lumiselle tielle ja edelleen tallin edustalle parkkiin. Tai siihen yhteen väliin, joka oli vapaana. Maneesin edustalla oli useampi hevoskuljetusauto, ja pihalla useampi hevonen ympärillään hääräämässä vähintään yksi henkilö. Sammutin auton ja nyin harmaata pipoa syvemmälle päähän. Laitoin mustan untuvatakin kiinni ja otin pelkääjän paikalta mustat college-housut, jotka vedin tummansinisten ratsastushousujen päälle autosta noustessani. Kylmä ja kirpsakka tuuli tuntui heti nenässä ja sormenpäissä — minkä takia muistinkin napata lapaset takapenkiltä mukaan.

Kävelin kohti maneesia, ja matkalla näin jopa itse Eetun kilpa-asuun sonnustautuneena groomatun Jussin selässä, juttelemassa kimon tamman vieressä seisovalle naiselle. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin itse Eetun hevosen selässä. Kohti Eetua ja ilmeisesti kypärän alta pilkottavan hiustupsun perusteella brunettea naista käveli rastapäinen mies, perässään pieni koira. Hetken aikaa mietittyäni tunnistin miehen Noaksi.

En viitsinyt häiritä kolmikkoa, joten kävelin sisälle talliin. Eetun asustuksesta päätellen täällä oli jotkut kisat menossa. Ja lumesta päätellen maneesissa. Töpselin ratsastamista pitäisi lykätä muutamalla tunnilla. Hetkonen. Siljahan taisi mainita pari viikkoa sitten tulevansa tänne kisoihin. Oliko tänään juuri ne kisat ? Hyvä minä taas. No, tässä ehtisi hyvin siivoamaan vaikka karsinaa, ja miksei niitä kilpailuitakin voisi katsoa.

_____________

Istuin maneesin katsomossa, Töpselin enkkuvilttiin kääriytyneenä, kun puhelin alkoi piipittää taskussa äänekkäästi. Hieman nolostuneena kaivoin viltin alta puhelimen takintaskusta ja napsasin sen äänettömälle.

New Messages from Silja Seljaranta
elias !!
missä oot ??
tuu maneesin parkkipaikalle

Virnistin hieman, vastasin “tulossa” ja kävelin suurimmaksi osaksi tyhjää katsomoa alas ja ulos maneesin avonaisesta ovesta. Bongasin Siljan melkein välittömästi avatun lastaussillan ääreltä, ja harpoin naisen luokse, enkkuviltti hulmuen viitan tavoin.

“Selvisitte tänne Pohjolan kylmyyteen,” sanoin kovempaan ääneen tuulen yli, kun olin melkein Siljan vierellä. Virnistin nähdessäni naisen ilmeen, kun tämä hätkähti ja kääntyi ympäri.

“Elias !” Silja huudahti ja veti mut halaukseen. Päästäessään irti, Silja jatkoi virnistäen, “Ootko sä alkanu käymään salilla vai ?”

“No sillon tällöin. Enemmän lenkkeilen. Pitää jollain tavalla yrittää päästä kilparatsastajan rooliin,” naurahdin. En ollut käynyt vielä Seinäjoelle muuton jälkeen kertaakaan salilla. Se on vähän semmoinen … ahdistava paikka.

“Hah, munkin ehkä pitäisi … Mutta, auta mua ottamaan Pulu ulos. Laitetaan sille varusteet niskaan ja tehdään joku pieni kävelylenkki ennen verryttelyä. En jaksa Avrelianin seuraa yhtään enempää, kuin on pakko,” Silja tuhahti loppuun ja suuntasi lastaussillalle.

Brunette kertoi mulle ajastaan Huminassa ja erityisesti venäläisestä … kollegastaan, joka ei ilmeisesti ollut mikään maailman ystävällisin tuulahdus. Autan Siljaa laittamaan raudikon orin kuntoon, joka vaikuttaa olevan kovin innoissaan kaikesta huomiosta, mitä sille annan. Pienen kävelylenkin jälkeen otan Pulun loimen, kun Silja menee verryttelyyn, ja pian lämmikekasa sylissäni vain kasvaa, kun Silja nakkaa mulle untuvatakkinsa radalle mennessään. Jos ei tämä kilparatsastajan ura ota tuulta alleen, voin näemmä aina hakeutua kisahoitajaksi.

Siljan rata on mun silmään ihan jees. Naisen irvistys kuitenkin kertoo toista, kun ratsukko tulee maneesin ovelle ja annan Siljalle takin päälle.

“Mun mielestä se näytti ihan hyvältä,” kommentoin iloisesti.

“No jaa. Huomaa selkeästi, että on ollut taukoa. Oma ratsastus olisi voinut olla paljon parempaa,” Silja huokaisee, ja ohjaa orinsa verryttelyyn.

_____________

“En kestä, se on niin söpö !” Silja huudahtaa kuiskaten, kun Töpseli kävelee meitä vastaan lumisessa tarhassaan. Ruunikko jää parin metrin päähän ja hörähtää hieman epäilevästi, kun näkee tuntemattoman ihmisen mun rinnalla. Otan muutaman askeleen orin luo, laitan riimunnarun sen riimuun kiinni ja rapsutan sen kaulaa harjan alta.

“Töpseli, tuo on Silja,” puhun ruunikolle ja osoitan portilla odottavaa naista. “Siljaa ei tarvitse pelätä, me tykätään Siljasta.” Silja naurahtaa, ja taputan Töpselin kaulaa ennen kuin maiskutan sille kehottaakseni sitä seuraamaan perässä.

Rauhassa kävellen ja jutellen suuntaamme takaisin maneesille. Kun Silja huomaa pitkän miehen alkavan nostaa lastaussiltaa, nainen ottaa muutaman juoksuaskeleen ja auttaa nostamaan ja sulkemaan sillan. Tunnistan miehen Avrelianiksi, johon törmäsimme pikaisesti maneesin ovella ennen Siljan rataa. Mies oli ensivaikutelmalta aika lailla sellainen, kuin Silja antoi olettaa, mutta olin silti jotenkin kevyesti järkyttynyt.

Kuulen keskustelua kaksikon välillä, ja saapuessani Töpselin kanssa rekan luo Silja suuntaa pienemmästä ovesta sisään, ilmestyen melkein heti takaisin toisten kenkien kanssa.

“Ainiin. Avrelian, tässä on Elias. Vanha tuttuni. Elias, Avrelian,” Silja osoittaa pikaisesti ja istuutuu vaihtamaan kenkiään. Siirrän riimunnarun vasempaan käteeni ja ojennan oikeaa miehen suuntaan.

“Moi. Elias.” Venäläinen vain nostaa kätensä vyötäisilleen, jättäen kättelyeleeni kokonaan huomiotta. Lasken käden takaisin paikalleen vain nostaakseni sen heti rapsuttamaan jälleen Töpselin kaulaa.

“Herra Ismailov sinulle. Maksavatko vanhempasi sinulle paljonkin viikkorahaa ?” Avrelian virnistää, ja katsoo mua päästä varpaisiin.

Kohotan kulmiani, mutta ennen kuin ehdin vastaamaan, Silja huudahtaa ovelta, “Avrelian !!”, hypähtää lumiselle maaperälle ja mulkaisee matkakumppaniaan vihaisesti. Seuraan vain vierestä, kun venäläinen kävelee pitkin harppauksin naisen ohi ja samasta ovesta sisään.

“Onko hän aina tuollainen ?” viiton riimu kädessäni ovea kohti, hieman hermostuneesti naurahtaen.

“Osaa olla pahempikin,” Silja tuhahtaa ja vetää takkiaan vetoketjusta ylemmäs suojatakseen kasvojaan tuulelta.

“Haluanko edes tietää ?” virnistän Siljalle, joka sulkee silmänsä ja pudistaa päätään. Avrelian ilmestyy takaisin ulos, sytyttää tupakan ja nostaa pikkuoven portaat ylös.

Silja mulkaisee jälleen paheksuvasti venäläisen suuntaan. “Onko ihan pakko levittää syöpää ihan siinä vieressä ?” Vihaan tupakan savua lähes yhtä paljon kuin Silja, ja irvistän, kun nainen saa vastaukseksi hönkäyksen savua naamaansa.

Pienen hiljaisuuden jälkeen yritän rikkoa jäätä ja olla kohtelias, vaikka tiedän jo nyt että siinä on pienet mahdollisuudet saada kohtelias vastaus. Käännyn hieman venäläisen puoleen, “Silja kertoi, että sullakin on kenttähevonen ?” Töpseli ottaa muutaman turhautuneen askeleen paikallaan ja pukkaa turvallaan oikeaa käsivarttani.

“Pian kuusivuotias täysiverinen. Tamma,” mies vastaa kulmiaan kohottaen.

“Hyväkin ?” jatkan kysymystä, joka saa venäläisen lähes huomaamattomasti kurtistamaan kulmiaan.

“Luonnollisesti.”

Huomioni kiinnittyy Siljaan, joka ottaa muutaman askeleen pois päin Avrelianista, pyöräyttäen samalla silmiään. “Elias on kenttäratsastaja, Töpseli menee kahta tähteä.” Voin melkein nähdä miehen kasvoilta halveksuvan reaktion hevoseni lempinimeen, mikä saa mut rapsuttamaan ruunikon otsaa ja hieman silittämään sen turpaa. Saan vastaukseksi tyytyväisen hörähdyksen.

“Risteytys ?” kuulen venäläisen kysyvän samalla, kun huomioni on kiinnittynyt ruunikkoon.

“Joo, irish sport horse,” vastaan ja käännän katseeni Avrelianiin. “Vain neljäsosa täyttä verta. Tuli Suomeen tammikuussa.”

“En pyytänyt elämäntarinaa,” Avrelian sanoo monotonisesti ja kääntyy tumppaamaan tupakkansa vain sytyttääkseen toisen.

“Entäs se sun täysiverinen ? Kilpaileeko vielä ?” kohotan kulmiani ja kysyn mieheltä kiinnostuneena, vaikka Avrelianin kiinnostus omaa hevostani kohtaan oli pakkasen puolella.

“Muutama startti alla.”

“Kilpailetko itse ?” kysyn uteliaasti. Avrelian on pidemmän puoleinen, ja täysiveriset ovat yleensä vähän pienempää sorttia.

“En. Valmennan tammaa ratsastajansa kanssa.” Nyökkään vastaukseksi. Tulee ihan semmoinen olo, että olisi jossain deittisovelluksessa ja menee hermot, kun toinen ei tunnu haluavan pitää keskustelua yllä.

Hetken hieman ehkä väkinäisen keskustelun jälkeen huomaan, että Töpselillä alkaa mennä hermo seisoskeluun — vaikka ori ei sitä ikinä millään ilkeällä tavalla toisikaan ilmi.

“Töpseli meinaa hermostua, joten me suunnataan talliin. Pitää vielä ratsastaa, kun nää kisat sekotti alkuperäisen suunnitelmani,” naurahdin. Avrelian vain tumppaa toisen tupakkansa ja harppoo kohti kuskin ovea.

“Sellaiset käytöstavat,” Silja kohottaa kulmiaan. “Ollaan yhteydessä, katsotaan niitä kouluvalmennuksia joku päivä,” brunette jatkaa ja ottaa muutaman askeleen tarjotaakseen taas halauksen. “Kiitos avusta, moi !”

“Nähdään. Hauskaa kotimatkaa,” sanon naisen perään.

“Todella hauskaa,” Silja irvistää ja nousee pelkääjän paikalle.

“No niin, mennäänhän,” sanon ruunikolle, joka virkenee ja lähtee reippaasti seuraamaan mua kohti tallia.

_____________

Kirjoitettu yhdessä Lissun kanssa. Lue tästä Avrelianin näkökulma.